Vehmersalmen kirjasto on Kuopion kaupunginkirjaston lähikirjasto ja kirjastoon on Kuopiosta matkaa n. 45 km. Kirkkaalla säällä voi Vehmersalmen sillan ylittäessään kuitenkin nähdä ”ison kirkon” maamerkin, eli Puijon tornin, jos osaa oikeaan suuntaan katsoa.

Vehmersalmen kirjasto on vähän nukkavieru ja kulunut, mutta ei kai kaikkien muidenkaan olohuoneet aina ole kuin sisustuslehdistä. Ja sitä tämä paikka on, vehmeriläisten olohuone. Tänne kokoonnutaan vaihtamaan kuulumiset tuttujen kanssa, istutaan pöydän ääressä ja tarkkaan tutkitaan paikallislehti. Vanhemmat odottelevat täällä lapsukaisten jumpan loppumista (kun jytinä seinän takana hiljenee, on aika lähteä koulun puolelle lasta vastaan). Tänne kokoonnutaan odottamaan kansalaisopiston Venäjän –piirin alkua ja samalla lainataan lukemista kotiin.

Kirjaston tilat eivät ole valtavan suuret, mutta mielestäni aivan riittävät. Neliöitä on riittävästi, mutta ehkä ne voisi pienillä järjestelyillä saada tehokkaampaan käyttöön. Joskus kaipaisin sitä, että myös nuorille olisi oma soppensa, jossa he saisivat viettää aikaa. Aikuisille ja lapsille on omat osastonsa. Lehtien lukemiseen löytyy oma paikka ja tietokoneillekin pääsee työskentelemään. Kirjastosta löytyy näyttelytila, jota hyödynnetään myös satutuokiotilana sekä kirjastonkäytön opetuksissa.

Satutuokioita kirjastossa järjestetään säännöllisesti joka toinen viikko. Ne ovatkin saaneet paljon kiitosta osallistujilta ja yleensä niissä käy sama vakioporukka. Yhteistyö koulun kanssa sujuu mutkattomasti, koska koulu sijaitsee samassa pihapiirissä. Koululaiset käyvät säännöllisesti kirjastossa sekä omatoimisesti ns. kirjastovälkillä, että opettajien johdolla. Kirjastonkäytön opetusta on ollut hienoa olla tekemässä, koska opettajat ovat suhtautuneet siihen erittäin positiivisesti. Myös asukastuvan kanssa tehdään yhteistyötä esim. novellikoukkujen muodossa.

Kirjastossa huomaa selkeästi, kuinka paljon täällä viettää mökeillä kesiä vakinaisesti muualla asuvia asiakkaita. Kun koululaiset kirmaavat lomalle tulevat mökkiläiset tilalle. Suuri osa mökkiläisistä on täältä maailmalle lähteneitä entisiä vehmersalmelaisia.
Monet mökeillä kesää viettävät asiakkaat kehuvat kirjaston kokoelmia. Usein kuulee, miten kotipaikkakunnan kirjastossa johonkin kirjaan on vielä pitkät varausjonot, mutta täältä kirjan löytää jo hyllystä. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että aina on aikaa neuvoa tulostukseen tms. liittyvissä pulmissa. Onpa positiivista palautetta tullut jopa siitä, että täällä on hyvää sähköä (asiakas sai puhelimensa ladattua sillä aikaa, kun luki päivän lehdet). Keväällä voimaan tulleet uudet aukioloajat ovat myös olleet asiakkaille mieleen. Päiväkodin henkilökunta kehuu kuvakirjakokoelmaa ja he lainaavatkin aina satutuokion jälkeen ison pinon kirjoja mukaansa.

Isompia hankkeita ei ole tiedossa, mutta hyväksi havaittua yhteistyötä päiväkodin ja koulun kanssa on tarkoitus jatkaa. Tilojenkaan suhteen ei taida olla uudistuksia näköpiirissä, vaikka niille ehkä tarvetta olisikin.

Vehmersalmen kirjasto, Niina Sotikoff 2019

Kuopion kaupunginkirjaston Facebook-sivu