Mäntyharjun kirjasto
Mäntyharjun kirjasto on perustettu vuonna 1859. Vuosien varrella pääkirjaston lisäksi on toiminut useita sivukirjastoja ja kirjastoauto. Nykyisin kunnassa on enää pääkirjasto, joka toimii vuonna 1983 rakennetussa kirjastorakennuksessa, kätevästi koulujen läheisyydessä. Henkilökuntaa on nykyään 5,2 htv.
Tilat tapahtumille
Mäntyharju on erittäin vilkas kulttuurikunta, joten kulttuuritapahtumia riittää. Kirjasto on profiloitunut kirjailijavieraiden ja yleisöluentojen järjestäjäksi yhdessä kansalaisopistomme kanssa, mutta tiloja tarjotaan myös muille tapahtumajärjestäjille – ja tapahtumia siis myös järjestyy. Meillä on myös mukava näyttelytila, joka on aina varattu vähintään vuodeksi etukäteen. Mutta tosiaan kunnan kulttuuritarjonnassa kirjasto on vain yksi monista.
Monipuolista palvelua ja tarjontaa
Mäntyharjun kirjastolla on paljon yhteistyötä esi- ja perusopetuksen ja jonkin verran myös lukion kanssa. Mäntyharjulainen kirjastopolku on kirjoitettu esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja tarjoamme sen kautta mm. kirja- ja mediavinkkausta, kirjastonkäytönopetusta, tiedonhaun opetusta, kirjailijavieraita ja mediakasvatusta kouluille. Kouluissa suoritetaan Mäntyharjun kirjaston Lukulumous-lukudiplomia www.lukulumous.fi ja diplomin pariin pääsevät myös varhaiskasvatuksen viisivuotiaat ja esikoululaiset. Kesäisin lapset kartuttavat lukutottumustaan Lukupassilla, jossa vain luetun määrä ratkaisee ja kesän lopuksi passinsa (tai useamman) jättäneet osallistuvat kirjapalkintojen arvontaan.
Toki meillä huomioidaan myös muut kirjaston käyttäjät ja esimerkiksi e-aineistojen käytettävyyttä kirjastotiloissa on parannettu padeilla ja AIO-koneilla, joilla e-sanomalehtien lukeminenkin on oikeasti kivaa.
Kotipalvelua on tarjolla ja asiakkaita on vuosittain useita. Kotipalvelukassien kuljettamista varten meillä on vapaaehtoisten rinki. Sinnikäs kotiseutukokoelman ylläpito on tullut palkituksi tänä vuonna, kun sisällissodasta on kulunut sata vuotta ja Mäntyharjua koskevat sotatutkimukset ja -muistelmat on saatu kaivettua esiin kotiseutukokoelman avulla.
Asiakkaat etusijalla
Positiivista palautetta Mäntyharjun kirjasto saa vuodesta toiseen upeasta asiakaspalvelusta ja ihanasta henkilökunnasta. Mikäs siinä on sitten työskennellessä tällaisen porukan kanssa! Varsinkin kesäasukkaat (joita Mäntyharjussa riittääkin runsain joukoin) osaavat myös arvostaa ja joka kesä kehua hyvää aineistovalikoimaamme.
Seuraavana suurena etappina Mäntyharjun kirjaston polulla odotetaan muutaman vuoden päästä tapahtuvaa kirjastorakennuksen peruskorjausta. Mitähän kaikkea uutta ja ihanaa pääsemme asiakkaille tarjoamaan… Omatoimiaukiolo on viimeistään siinä vaiheessa ehdottoman tarpeellinen, mutta yhtä lailla jo visioimme joustavammista tilaratkaisuista, yksittäisten asiakkaiden ja ryhmien ja vaikkapa järjestötapaamisten työskentelytiloista. Ennen peruskorjausta keskitymme kuitenkin asiakkaisiin ja aineistoihin – toivottavasti yhytämme nämä kaksi seuraavaksi esimerkiksi aikuisten kirjavinkkauksen merkeissä.
Teksti: Suvi Pirnes-Toivanen
Kuvat: Seija Okkonen