Alueellisessa kehittämistyössä keskitytään tänä vuonna verkostoitumiseen ja yhteistyöhön sekä nuorten ja senioreiden kirjastopalveluihin. Hahmotelma vuoden suunnitelmista vuosikellon muodossa ja koko vuoden toimintasuunnitelma löytyvät täältä.

Starttaamme vuoden nuoriin painottuvalla opintokokonaisuudella, jossa paneudumme erityisesti pelillisyyteen ja nuorten aineistojen sisältöihin. Koulutuspäivät järjestetään Kuopiossa 20.2. (myös etälähetys) ja Mikkelissä 21.2.

Opintokokonaisuutta täydennetään webinaareilla ja pakopelityöpajoilla. Pakopelityöpajat järjestetään maaliskuussa Mikkelissä ja Kuopiossa. Työpajat kestävät muutaman tunnin ja ne käsittelevät pakohuoneen ideointia ja toteutusta nuorten kirjastotyössä.

Kevään aikana tapaamme jälleen toisiamme verkostoitumispäivän merkeissä ja paneudumme syvemmin verkostoitumiseen kiertävän pienryhmävalmennuksen myötä. Toukokuussa lähdemme toiselle Savon kirjastolaisten opintomatkalle, tällä kertaa tietenkin uuteen Oodiin, jossa monet ovat jo ehtineet pyörähtääkin. Lisätietoja verkostoitumispäivästä ja tutustumismatkasta on tulossa lähiaikoina.

Syksyn opintokokonaisuus painottuu puolestaan senioriasiakkaiden kohtaamiseen. Tutustumme muun muassa erilaisiin seniorikirjastotyön muotoihin, kuten kotipalveluun ja seniorivinkkaukseen. Syksyllä järjestetään myös johtajien ja esimiesten kehittämispäivä.

Digitaitoihin liittyvää aineistoa pyritään keräämään vuoden aikana runsaasti tänne uutiskirjeeseen. Johtajien virtuaalisia aamukahveja on juotu jo pari kertaa, ja ne jatkuvat säännöllisesti läpi vuoden. Tuotamme myös webinaareja ajankohtaisista aiheista.

Reipasta vuoden alkua kaikkiin Savon kirjastoihin!

Heli, Johanna, Maarit, Jaana ja Johanna O