Liboppi on Suomen yleisten kirjastojen henkilökunnalle suunnattu verkko-oppimisalusta, jonka kautta on saatavilla kirjastoammatillisia täydennyskoulutuskursseja suomeksi ja ruotsiksi. Kurssit koostuvat pääasiassa tekstistä, kuvista, videoista ja erilaisista oppimistehtävistä. Kurssien kestot ovat noin 4-8 tuntia. Sivua hyödyntämällä löydät esimerkiksi kätevästi itsellesi ja kirjastosi asiakkaille lukuvinkkejä, tai syvennät omaa ammattiosaamistasi. Vuonna 2025 tarjolla olevien koulutusten aiheita ovat muun muassa monikielinen toiminta kirjastoissa, Lukemisen edistäminen ja kirjastopedagogiikka. Kurssit on jaettu kategorioihin ja sivuilta löytyy myös jokaisen AKE-alueen omia kursseja, kuten Savon AKE:n toteuttamia kokonaisuuksia. Liboppi-tunnukset saa helposti rekisteröitymällä palveluun sen sivujen kautta. Lisäohjeita rekisteröitymiseen saa myös videon ja kirjallisen ohjeen kautta.
Kurssien suorittaminen tapahtuu tutustumalla kurssin materiaaleihin ja tekemällä kurssilla olevat oppimistehtävät. Myös kurssien suorittamiseen saa tarkempia ohjeita Libopin sivujen kautta. Kurssin suoritettua saa lopuksi osaamismerkin joka on sähköinen, visuaalinen todistus suoritetulla kurssilla hankitusta osaamisesta.
Liboppiin voi myös ehdottaa kurssitoiveita. Ideat voi välittää oman alueen AKE-henkilökunnalle, jotka välittävät tiedon eteen päin.