logo

Koko AKE-porukkamme eli Heli, Johanna V., Maarit, Johanna O., Tiina sekä Päivi osallistuivat kirjastopäiville Kulttuuritalolla Helsingissä kesäkuun alussa. Kolmipäiväinen tapahtuma oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Päivien ohjelma oli jaettu teemoittain: keskiviikon aiheena oli ihminen ja kirjasto, torstaina ihminen ja kone ja perjantaina tulevaisuuden (työn)tekijä. Luentojen lisäksi tarjolla oli toiminnallista ja osallistavaa rinnakkaisohjelmaa. Lisäksi meillä alueellista kehittämistehtävää hoitavilla kirjastoilla oli myös pieni tukikohta, Kirjastot.fi:n esittelypiste, jossa oli jaossa muun muassa kansallisen digityöryhmän laatima moniste kirjastohenkilöstön tarvitsemista digitaidoista sekä tapahtumaa varten painatettu Savon kirjastojen kirjanmerkki.

Ensimmäisen päivän päätteeksi Helsingin kaupunginkirjaston teatteri-ilmaisunohjaajat Minna Rimpilä ja Paula Kannisto esittivät draamallisen kirjavinkkauksen. Tarinassa kaksi ystävystä alkavat elää kuin kirjoissa. Joka kuukausi kumpikin valitsee yhden teoksen, jonka oppien mukaan on elettävä. Idea on lähtöisin Marianne Powerin kirjasta Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin. Esityksen lomassa vinkattiin mm. Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan, Elena Ferranten Napoli-sarja, Emma Puikkosen Lupaus, Kate Eberlenin Miss you ja Laurent Gounellen Sinä päivänä opin elämään. Mahtava konsepti! Ehkä voisi joskus kokeilla omassakin kirjastossa vaikkapa yhteistyössä jonkin harrastelijateatterin kanssa.

Torstai

Torstain ohjelma oli nimetty ytimekkäästi Ihminen ja kone. Tietojärjestelmäasiantuntija Osma Suominen kertoi Kansalliskirjastossa kehitetystä Annif-työkalusta, joka tuottaa automaattista asiasanoitusta ja luokitusta. Toistaiseksi Annif soveltuu lähinnä asiateksteille, mutta sitä on testattu myös muilla aineistoilla. Työkalua on käytetty esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa opinnäytetöiden ja suomenkielisen Wikipedian artikkeleiden sisällönkuvailuun. Erityisen kiinnostavalta kuulosti selainlaajennoksena Chromeen saatava Finna Recommends -palvelu, jonka avulla Annif etsii minkä tahansa tekstin perusteella kirjasuosituksia Finnasta.

Esa Sirkkunen Tampereen yliopistosta puhui yksityisyydestä ja anonymiteetistä nykypäivänä, jolloin lukemattomat algoritmit seuraavat ja keräävät tietoja verkon käyttäjistä. Uutisoinnin kuplautuminen ja yleisön profilointi lisäävät julkisen keskustelun vastakkainasetteluja. Lisäksi somen alustat sopivat hyvin informaatiovaikuttamiseen ja valeuutisten levittämiseen. Sirkkusen mukaan eriarvoistuminen etenee, kun ihmisillä on erilaiset valmiudet arvioida tietoa. Mitä sitten voi tehdä? Yksilötasolla voi koettaa minimoida valvontaa esimerkiksi käyttämällä vaihtoehtoisia selaimia, selainten incognito-tiloja tai mainosten blokkaamista. Yhteiskunnallisella tasolla pitäisi tuoda lainsäädäntöä ajan tasalle ja selkeyttää digitaalisten palveluiden käyttöehtoja. Myös aikuisten mediakasvatusta tulisi lisätä. Sirkkunen vinkkasi esimerkiksi sivuston https://sisaltosekaannus.fi/ jossa käsitellään valemedian toimintatapoja ja annetaan vinkkejä niiden tunnistamiseen.

Kalevauva.fi

Kalevauva.fi Oodin iltajuhlassa.

Kirjastopäivillä sivuttiin monessa eri yhteydessä Oodia, jossa myös ensimmäisen päivän iltajuhla järjestettiin. Lähes tyhjä Oodin kirjataivas sulkemisajan jälkeen oli todella mieleenpainuva ja tunnelmallinen kokemus. Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen puhui jo keskiviikkona aiheesta ”Oodi ja kehittyvä kirjastotyö”. Oodiin liittyi myös toinen luento, torstai-iltapäivänä kuultu ”Robotti ja kirjastotyö”, jossa palveluesimies Sami Jyläs esitteli Oodissa viilettäviä, kirjalaatikoita kuljettavia robotteja, joiden nimet ovat Tatu, Patu ja Veera. Robotiikka säästää työntekijöiden selkää ja ranteita ja vapauttaa työaikaa asiakaspalveluun. Robotit osaavat napata matkaansa täyden kirjalaatikon, kutsua itselleen hissin ja roudata laatikon itsenäisesti yläkerran Kirjataivaaseen. Täysi laatikko jätetään henkilökunnan käsiteltäväksi, kerätään mukaan tyhjiä laatikoita ja palataan takaisin kellariin. Tatu, Patu ja Veera jaksavat kantaa jopa 200 kilon verran tavaraa ja ne näkevät sensoreilla ympäristönsä, eivätkä siksi törmäile esineisiin tai ihmisiin. Yksi roboteista pyöri lavalla Samin puheenvuoron ajan, kävi välillä ihmettelemässä yleisöä, piipitti ja kääntyi takaisin taka-alalle. Jokohan Oodin henkilökunta on tottunut näihin uusiin työkavereihin?

Torstaina osa meistä ehti osallistua luentojen lisäksi myös rinnakkaisohjelmaan. Maarit ja Päivi olivat mukana Omatoimikirjastot-työpajassa, jossa pohdittiin eri näkökulmien kautta omatoimikirjastojen työntekijöiden tärkeimpiä työtehtäviä. Omatoimikirjastojen toimivuuden kannalta keskeisiksi asioiksi koettiin selkeä ja riittävä opastus, toimivat laitteet sekä asiakkaan ja toimintaympäristön tuntemus. Myös turvallisuusasiat puhuttivat ympäri Suomea. Tiina oli torstaina puolestaan mukana järjestämässä ”Löydä uusi kollega jo tänään” -speed dating -tapahtumaa, sillä hän on ollut mukana Kirjastoseuran koulutus- ja tutkimustyöryhmässä opiskelijajäsenenä.

Perjantai

Perjantain ohjelmassa oli psykologinen painotus. Koko seurueemme piti kovasti päivän pääpuhujasta Pauli Aalto-Setälästä, joka oli inspiroiva ja hauska esiintyjä. Hänen aiheenaan oli työelämän muutos. Hän puhui muutoksesta ja muutoksen johtamisesta. Hän korosti tiimityön ja tiimin positiivisten koodien merkitystä muutoksessa. Vaikka yhdessä tehdäänkin, jonkun täytyy silti olla aina vastuussa, sillä muuten syntyy kaaos ja kaaos on harvoin tuottavaa. Tekemisellä on myös oltava tavoite ja sen viestiminen on tärkeää. Ideoinnilla ja unelmoinnilla on paikkansa, mutta muutos tarvitsee erityisesti tekoja. ”Keskity tekemiseen, älä unelmointiin”, oli Pauli Aalto-Setälän ohje. Jotta voidaan tavoitella rohkeasti uusia asioita, täytyy voida tuntea olonsa turvalliseksi. Muutoksessa tarvitaan rehellisyyttä – jos idea ei toimi, se täytyy hyväksyä. Myös epäonnistuminen täytyy hyväksyä, sillä suurin osa ideoista epäonnistuu. Joku idea silti aina onnistuu, ja sen on sen väärtiä.

Pauli Aalto-Setälä pun tausta

Pauli Aalto-Setälä

Kirjastopäivien viimeisessä ohjelmanumerossa perjantaina työyhteisöteatteri TheatreWorks käsitteli draaman keinoin eri persoonallisuuksia työelämässä. Lyhyissä esityksissä havainnollistettiin kärjistetysti, kuinka eri persoonallisuustyypit suhtautuvat yllättäviin työtehtäviin ja millaisia konflikteja vuorovaikutustilanteissa voi syntyä. Pohjana olivat psykologi William M. Marstonin määrittelemät neljä persoonallisuustyyppiä, joita nykyisin usein kuvataan värien avulla: punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Viimeisessä kohtauksessa juontaja ohjeisti, kuinka roolihahmojen tulisi toimia konfliktitilanteessa. Vaikka kohtaukset oli tehty tarkoituksella hieman provosoiviksi, niiden pohjalta saisi antoisia keskusteluja pienemmässä tilaisuudessa.

Kirjastopäivien koko ohjelmaan ja osaan luentomateriaaleista pääsee tutustumaan tapahtuman verkkosivuilla. Diat avautuvat sinisiä otsikoita klikkaamalla.