Räntäisenä, liukkaana ja pimeänä torstaiaamuna suuntasimme auton keulan kohti Kangasniemen kirjastoa. Keli oli melkoinen, mutta perille pääsimme kuitenkin turvallisesti. Kymmenkunta senioriverkoston jäsentä eri puolelta Itä-Suomea (Pielavedeltä, Mikkelistä, Pieksämäeltä, Varkaudesta, Joensuusta ja Lieksasta) oli jo kokoontunut ja tutustumassa Kangasniemen kirjastoon.

SEniori

Senioriverkoston vetäjä Sari Tulla aloitteli päivän kertomalla ajankohtaisista asioista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Paula Hirvonen Joensuusta kertoi Kirjastoseuran ESKO-työryhmästä ja sen toiminnasta. Ruokailun jälkeen harjoittelimme yhdessä Trellon käyttöä ja kahvittelimme tutustuen Joensuun kirjaston muistelulaukkuun (Posti polkee ja tieto kulkee – posti ja lehdet 1920-1960) ja Kangasniemen kirjaston tekeillä olevaan muistelulaukkuun.

Seniori3

Tunnelma senioriverkoston tapaamisessa oli lämmin ja innostunut. Juuri tällaista osaamisen ja tiedon jakamista, yhteistä suunnittelua ja ideointia tarvitsemme. Etäkokoustamisen lisäksi on ehdottoman tarpeellista kokoontua myös kasvotusten ja kiireettömästi sekä varata aikaa tutustumiselle.

Senioriverkostolaiset jatkoivat vielä kokoustamista iltapäivään asti, kun me akelaiset starttasimme jo kotia kohti. Paluumatkalla pysähdyimme Pieksämäellä kirjastotoimenjohtaja Jorma Pihlajamäen eläköitymiskahveilla. Hyviä eläkepäiviä Jormalle!

Jos joku on kiinnostunut liittymään senioriosaajien verkostoon, yhteyttä voi ottaa Sari Tullaan (sari.tulla(a)kangasniemi.fi).

Muista myös kouluyhteistyöverkoston tapaaminen ke 11.12. Varkaudessa. Lue lisää täältä.

Alueellisen kehittämistehtävän avustuksesta tuetaan verkostojen tapaamisia matkakustannusten osalta.

Kiitokset vielä lämpimästä vastaanotosta Sarille ja muille senioriosaajille sekä Pieksämäen kirjaston henkilökunnalle!

Johanna V. ja Tiina