Rautalammin kunta sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan lounaisosassa. Asukkaita paikkakunnalla on 3 195. Sen naapurikuntia ovat mm. Hankasalmi, Pieksämäki ja Suonenjoki. Yksi kunnan erikoisuuksia ovat ratsastuspainotteinen lukio sekä jo vuodesta 1821 järjestetyt Pestuumarkkinat.

Rautalammin kirjastossa on töissä 4 henkilöä: kirjastonjohtaja, 1 kokoaikainen kirjastovirkailija ja 2 osa-aikaista kirjastovirkailijaa.

Elokuun ensimmäistä päivää vuonna 1860 pidetään Rautalammin kirjastolaitoksen perusta­misajankohtana. Kir­jaston perustaja oli Rautalammin seurakunta ja ensimmäinen kirjasto sijaitsi pappilan kansliassa. Ensimmäisenä kirjastonhoitajana toimi rovastin apulainen Julius Lind. Kirjasto siirtyi kunnan omistukseen vuonna 1909.

Nykyinen arkkitehtitoimisto Saara Juola & CO Ky:n suunnittelema kirjastorakennus vihittiin käyttöön 1.11.1988. Rautalammin kirjasto on kulttuuri- ja monitoimitalo: kirjaston lisäksi talossa toimii vapaa-aikatoimisto, etsivä nuorisotyöntekijä ja nuorisotila. Kirjastorakennuksessa on vuokrattavana tiloja kokousten, erilaisten näyttelyiden ja tapahtumien järjestämiseen.

Rautalammin kirjasto

Perinteisesti 8. helmikuuta vietetään Lainan päivää järjestämällä erilaisia tapahtumia. Maaliskuussa järjestetään kirjailijavierailu koululle,  kohderyhmä vaihtelee eri vuosina.

Kevätmarkkinoiden ja joulunavauksen aikaan pidetään isompi poistomyyntitapahtuma, lisäksi Rautalammin Puutarhakerhon järjestämillä puutarhamessuilla myydään puutarha-aiheisia poistokirjoja ja – lehtiä.

Kesällä on vuorossa joka kesäinen ”Lukevin lomalainen” –kilpailu, jonka tarkoituksena on innostaa lapsia lukuharrastuksen pariin kesäloman aikana. Kaikki osallistujat palkitaan kirjapalkinnolla.

Lokakuussa järjestetään luento aikuisille, luennoitsijana joko kirjailija tai jonkin alan asiantuntija. Vanhustenviikolla pyrimme järjestämään vanhuksille kohdennettua ohjelmaa yhdessä perusturvaosaston kanssa. Vuosittain kunnassa syntyviä vauvoja muistetaan ”rotinakasseilla”, joihin kirjasto lahjoittaa 25 vauvan ensikirjaa. Kirjastonkäytönopetukseen kutsutaan 1., 3. ja 7. luokka. Lisäksi uudet ratsastuslukiolaiset käyvät tutustumassa kirjastoon syyslukukauden alussa.

Viddla -elokuvapalvelu oli ensimmäisenä Suomessa testikäytössä Rautalammin kirjastossa. Viddlasta löytyy tällä hetkellä 263 elokuvaa klassikoista uutuuksiin ja dokumenteista lastenelokuviin. Jatkuvasti kasvava ja kehittyvä valikoima on kirjastokäyttöön räätälöity. Elokuvien lainaaminen palvelusta tapahtuu helposti kirjastokortilla ja käyttäjän ikä tarkistetaan lainaamisen yhteydessä suoraan kirjastojärjestelmästä.

Rautalammin kirjaston asiakkaat voivat kirjastokäynnillään juoda kupposen esimerkiksi moccakaakaota tai Cappuccinoa maksullisesta kahviautomaatista, kirjaston yläaulassa.

Paljon kiitosta on tullut laajasta lehtikokoelmasta.  Rautalammin kirjastoon tulee 62 aikakauslehteä ja 12 sanomalehteä. On jokaiselle jotakin. Helmikuussa 2018 käyttöönotetusta omatoimikirjastosta olemme myös saaneet myönteistä palautetta ja Kirjoja kotiin – palvelun piiriin kuuluu tällä hetkellä 10 tyytyväistä asiakasta.

Asiakkaiden toivomuksesta syksyn aikaan otetaan käyttöön kuvien digitointipalvelu. Uudella laitteella voi vanhat negatiivit ja diakuvat tallentaa digitaaliseen muotoon.

Teksti & kuvat: Rautalammin kirjasto, Seija Österberg 2019

Rautalammin kirjaston Facebook-sivu