Kiuruveden kaupunginkirjastossa on kaksi kirjastonhoitajaa, kaksi kirjastosihteeriä ja yksi informaatikko. Lisäksi kulttuurisihteeri on kirjastotoimen vastaava, joka tekee 40% kirjaston hallinnollisia töitä sekä suunnittelee kirjastopalveluita. Kirjastomme kuuluu yhdeksän kunnan muodostamaan Ylä-Savon kirjastoverkko Rutakkoon. Pääkirjaston lisäksi meillä on kirjastoauto Kiurukas, joka kiertää kouluilla ja päiväkodeilla joka toinen viikko.

Kiuruveden kirjasto

Kiuruveden kirjasto ulkoa

Kiuruveden kirjasto on perustettu vuonna 1862 ja toimii nyt neljännessä paikassaan. Nykyinen Kirjasto- ja kulttuuritalo on valmistunut marraskuussa 2008 ja avajaisia vietettiin tammikuussa 2009. Talo saneerattiin entiseen Ylä-Savon ammattiopiston koulurakennukseen, jonka Kiuruveden kaupunki osti tontteineen vuonna 2005. Talon on suunnitellut arkkitehti Liisa Kaksonen.

Kiuruveden kirjasto sisältä

Kiuruveden kirjasto sisältä

Kirjastossamme on avokokoelma, lehtisali, pelihuone, tutkijanhuone ja eri kokoisia kokous- ja koulutustiloja.  Lisäksi kirjaston aulassa on pieni näyttelytila. Samassa rakennuksessa toimivat Kahvila-ravintola Iltalypsy, auditorio Kiurusali, kulttuuritoimi ja kansalaisopisto

Iloisia kirjaston asiakkaita

Iloisia kirjaston asiakkaita

Kirjastossa järjestetään satutunnit viikoittain, vertaisdigiohjausta, kirjailijavierailuita ja muutamia isompia tapahtumia yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa, esim. Taiteiden ilta elokuun lopussa. Yhteistyötä ympäri vuoden tehdään päiväkotien ja koulujen kanssa. Lukukoira Hertta käy kirjastolla parin viikon välein. Kiuruvedellä on toiminut myös omatoimikirjasto vuodesta 2019 lähtien.

Teksti: Heidi Huhtilainen
Kuvat: Heidi Huhtilainen ja Sirpa Kananen

Kiuruveden kaupunginkirjaston Facebook-sivu