Itä-Suomen kirjastoissa on parhaillaan käynnissä Amisagentit-hanke, jonka tavoitteena on parantaa yhteistyötämme ammatillisten oppilaitosten kanssa. Mitä ihmeen agenttihommia on luvassa? Tämän jutun lukemalla tiedät!

Miksi amikset ja miksi nyt?

Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten, tuttavallisemmin amisten kanssa on monestakin syystä tärkeää juuri nyt. Lähdimme kehittämään yhteistyötä hankevoimin, sillä kirjastoissa on oltu jo pitkään huolissaan amisyhteistyön tasosta. Monissa kirjastoissa yhteistyö perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kanssa on jo kelpo mallilla. Lukiokin voi olla jo tärkeä kumppani. Mutta amisyhteistyö on saattanut olla alueemme kirjastoissa satunnaista, haastavaa, jopa olematonta. Eikä Itä-Suomi ole tässä poikkeus, vaan samanlaisia kommentteja kuulee myös muualta Suomesta.

Amikset ovat olleet viime vuosina muutoksen tuulissa. Osa muistaa vielä vuoden 2018 amisreformin, joka vaikutti koulujen arkeen kovastikin ja esimerkiksi vähensi lähiopetuksen määrää. Reformin jatkeeksi saimme korona-ajan, jonka vuoksi useassa kirjastossa saattaa olla tilanne, että muutamaan vuoteen yhteistyötä ei olekaan juuri ollut.

Painavin syy on tietysti se, että amiksissa opiskelevat voivat todella hyötyä kirjaston palveluista ja tiiviimmästä tekemisestä yhdessä. Monilla amisopiskelijoilla on haasteita lukemisen kanssa. Jopa sellaisia, jotka vaikuttavat heidän arkeensa ja opiskelussa & elämässä pärjäämiseen. Kirjaston tehtävä on tietysti tukea myös heitä, vaikka asiakasryhmänä osa meistä kokevat porukan haastavaksi. Kirjastolaista saattaa mietityttää, kiinnostaako heitä lukeminen tai mikään, mitä meillä on tarjota. Onko yhteys kirjastoon katkennut ja saako sen solmittua uudelleen?

Amisagentit-hankkeelle aika on mainio myös siksi, että luvassa on myös valtakunnallista tukea amistyöhön. Seinäjoen Erten valmistelema toisen asteen yhteistyösopimus ja toimintaideoiden vinkkivakka tulee hyödyttämään myös meitä kovasti. Hyvällä tuurilla tulossa on myös koulutusta ja verkostoitumista amistyötä tekeville ympäri maan.

Mitä pilottikunnat edellä…

Millaisia agenttihommia tulemme tekemään?

Amisagenteissa on mukana kuusi pilottikuntaa: Iisalmi, Kuopio, Joensuu, Lieksa, Mikkeli ja Pieksämäki. Tulevan talven ja kevään aikana pilottikunnissa verkostoidutaan paikallisen amiksen kanssa sekä kokeillaan erilaisia yhteistyömuotoja. Näistä kokemuksista hyödymme jatkossa me kaikki. Mikä mukavinta, mukana on myös erityisryhmiä, jotka nekin ansaitsevat huomiomme. Kokeilemme asioita, jotka edistävät monilukutaitoa, kirjastotaitoja ja esimerkiksi tiedon luotettavuuden arviointia.

Jaossa tietoa ja kokemuksia – tule mukaan koulutuksiin!  

Hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä meidän kirjastolaisten osaamista amisten kanssa työskentelemiseen. Tätä varten tulossa on neljän etäkoulutuksen sarja, johon kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita.

Merkkaa jo kalenteriisi koulutusten ajankohdat:

  • Ti 31.1. aiheena on asiakaspalvelu ja kohtaaminen
  • Ti 28.2. aiheena on kokoelma
  • Ti 28.3. keskitymme pieniin kirjastoihin ja niiden amistyöhön
  • Ti 2.5. katsotaan hankkeenjälkeiseen tulevaisuuteen – mitä opimme ja miten tästä eteenpäin?

Koulutusten kesto on noin tunnin, ne järjestetään etänä Teamsin välityksellä iltapäivisin ja niistä tulee myös tallenne jälkikäteen katseltavaksi. Lisätietoa koulutuksista saat heti alkuvuodesta.

Tietoa suunnittelun tueksi: vastaa Suureen amiskyselyyn

Tätä kirjoittaessa alueemme kirjastoilla ei ole kovinkaan kattavaa tietoa siitä, millaista yhteistyötä tällä hetkellä jo amisten kanssa tehdään ja mikä kaipaisi kohennusta. Voi olla, että lähtökohtamme ovat hyvinkin erilaiset. Tämän vuoksi toivon kaikkien kirjastojen vastaavan Suureen amiskyselyyn, jotta saamme tiedolliset aukot paikattua, hyvät käytänteet jakoon ja lisää työkaluja tulevan suunnitteluun. Tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin!

Vastaa kyselyyn täällä: https://bit.ly/suuriamiskysel

Pidempi kyselylinkki: https://link.webropolsurveys.com/S/6E93AEC8ED384FD1

Aikaa vastaamiseen on helmikuun loppuun asti, jotta kaikki varmasti ehtivät. Vastaa kyselyyn myös siinä tapauksessa, jos yhteistyötä ei oikein ole tai vaikka kunnassasi ei olisikaan ammattikoulua.

Amisagentit on yhteinen hanke, jossa mukana Etelä-Savo, Pohjois-Savo sekä Pohjois-Karjala. Joensuun seutukirjasto hallinnoi hanketta ja Joensuusta löytyy myös hankkeen ”pääagentti” Pia Rask-Jussila, jonka kirjoittamaa tekstiä luet parhaillaan. Piaan voit olla yhteydessä, jos amistyö herättää kysymyksiä tai ajatuksia: sähköposti tavoittaa osoitteesta pia.rask-jussila@joensuu.fi.

Ohjausryhmänä toimii Itä-Suomen kirjastojen kehittämisryhmä Kehveli. Hanke on käynnissä 31.7.2023 asti ja sitä rahoittaa Itä-Suomen aluehallintovirasto.